Diversity internship program avaa mahdollisuuksia uralla etenemiselle
Nobinan pohjoismainen monimuotoisuus-työharjoitteluohjelma Diversity internship program tarjoaa kuljettajille ja asentajille mahdollisuuden tutustua toimihenkilön työhön puolen vuoden ajan. Harjoitteluohjelmaan valitaan työntekijöitä, joiden äidinkieli ei ole suomi. Pyrimme näin kannustamaan myös muita kuin suomenkielisiä työntekijöitämme etenemään urallaan.
Jokaisesta Nobina-maasta valitaan kaksi harjoittelijaa ja heille nimetään mentori kyseisen maan johtoryhmästä. Eri Nobina-maiden harjoittelijoille järjestetään yhteinen tapaaminen Ruotsissa keväällä 2023. Suomessa harjoittelijoiksi valittiin 35 hakijan joukosta kuljettajan työtä tekevät Virosta kotoisin oleva Keiu ja Afganistanista kotoisin oleva Matin. Keiu tekee puolen vuoden ajan työvuorosuunnittelijan töitä Klovin varikolla Espoossa ja Matin Roihupellon varikolla Helsingissä.
Keiu ja Matin tapasivat ohjelman kickoff-tilaisuudessa, johon osallistuivat myös heidän esihenkilönsä ja mentorinsa. Keiulla ja Matinilla on intoa kehittyä ja kehittää Nobinaa yhä paremmaksi työpaikaksi meille kaikille.
– Henkilömäärältään isossa organisaatiossa on valtavasti hyödyntämätöntä osaamista, josta yritysjohdolla on usein aika hatara käsitys. Nobinan tapauksessa tämä korostuu, kun henkilökuntamme tulee kymmenistä eri maista ja vaihtuvuus on suurta, sanoo Nobina Oy:n toimitusjohtaja Petri Auno ja jatkaa:
– Monimuotoisuusohjelmamme on hieno tapa nostaa tätä piilevää osaamista yrityksen käyttöön ja tarjota työntekijöille matalan kynnyksen mahdollisuuksia käyttää ja näyttää osaamistaan laajemmin. Keiu ja Matin ovat ensimmäiset monimuotoisuusharjoittelijamme, mutta eivät varmasti viimeiset!
Monimuotoinen työyhteisö on Nobinalle rikkaus. Tämä harjoitteluohjelma on yksi keino osallistaa eri taustaisia työntekijöitä yhä enemmän myös työnjohdollisiin tehtäviin sekä koko yrityksen kehittämiseen.
Lisätiedot:
Jenni Vuorio
Henkilöstö- ja viestintäjohtaja
jenni.vuorio@nobina.fi
050 4750 370